Startsidan Blogg Fotoalbum Gästbok
Debatt Topplistor Om mig Logga in
om mig
Yrjö
Aheinen

78 år och man
Luleå,
Norrbottens län
senaste blogginlägget
Isä muistelee.

Heinäkuun 22 päivä vuonna 1974 kirkastui aurinkoisena ja lämpimänä,päivä oli tavallaan erikoinen meidän perheessä sillä odotimme perheen lisäystä minä päivänä tahansa.Tänäkin aamuna valmistauduin lähtemään töihin kuten tavallista,ajoin silloin taxia Tukholmassa.Tämä aamu teki kumminkin poikkeuksen päivän rutiineihin,olin jo lähdössä kun vaimoni sanoi että tuntuu siltä että taitaa olla parasta että jään kotiin täksi päiväksi,no tein työtä käskettyä ja parin tunnin päästä sain komennon että haeppa auto tallista että on paras lähteä laitokselle tein työtä käskettyä ja hain meidän silloisen auton Austin Minin compi mallin tallista ja niin lähdimme kohti Sabbatsbergin sairaalaa,perille päästyämme meidät otti vastaan vanhempi kätilö nimeä en enään muista mutta hän oli erittäin ystävällinen ja totesikin ensimmäiseksi että Isä onkin taksikuski no eihän tässä mitään hätää ole että hänhän voi nyt koko ajan kertoa minulle mitä tulee tehdä jos joskus sattuis sellainen tilanne että joku alkaisi synnyttää autossa sain sellaisen kurssin että tosipaikan tullen varmasti olisivat hyvinkin tärkeitä asioita osata,no se siitä.Sinä näit päivän valon noin puoliyhden aikaan synnytys meni hyvin hyvin koulutetun Isän avustuksella,oli se sykähdyttävä hetki kun päästit ensimmäise parkaisusi ja samalla päästit kaaressa pissat kätilö kasvoille hän vain hymyili ja sanoi että olipa pojalla pissa hätä,eihän siinä voinut muuta kuin naurahtaa,että aika rohkea poika olit jo syntyessäsi.Kolmen päivän päästä sitten pääsit jo kotiin.No siellä odotti myös meidän "Musti" koira joka oli hieman kade aluksi kun passattiin enemmän kuin häntä mutta kun Äitisi imetti sua niin Musti uikutti vieressä niinpä Äitisi sanoi että odota kun olet syönyt niin sitten Musti voi tutustua suhun kunnolla laitettiin sinut lattialle filtin päälle ihan alasti niinpä Musti koira nuuski sinut ihan tarkkaan ja lopuksi nuoli sinut kokonaan ja samalla se otti sinut suojelukseensa ettei kukaan vieras saanut koskea sinuun ilman meidän lupaa.No tässä lyhyesti sinun ensimmäisten päivien tapahtumat joita Isäsi muisteli 40:nen vuoden takaa.Nyt vaan toivotan oikein hauskaa ja mukavaa Syntymäpäivää ja hyvää jatkoa elämäsi varsitiellä kirj.Isäpappa!
22 Juli 2014  | Länk | Mika 40 vuotta | 2 kommentar

12.000 webbutiker! | alltomklader.se
(c) 2011, nogg.se & Yrjö Aheinen                                             Skaffa en gratis hemsida